Painuan kanavan tuulivoimahanke, Vaala

Hankkeen kuvaus

Prokon Wind Energy Finland Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma) Painuan kanavan tuulivoimahankkeesta. Hankkeessa on kyse enintään yhdeksän uuden tuulivoimalan rakentamisesta Vaalan Painuan kanavan alueelle. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enimmillään 300 metriä ja yksikköteho kahdeksan megawattia (MW), jolloin puiston kokonaisteho olisi tällöin enintään 72 MW. Hankealueen koko on noin 1300 hehtaaria.

Hankealue sijaitsee Vaalan kunnan keskiosassa noin 17 kilometrin etäisyydellä Vaalan keskustaajamasta. Siikalatvan kuntaraja ulottuu lähimmillään noin viiden kilometrin etäisyydelle hankealueesta. Hanke koostuu tuulivoimaloista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista, sähköasemasta, sähköverkkoon liittymistä varten tarvittavasta 110 kV:n ilmajohdosta sekä tuulivoimaloita yhdistävistä huoltoteistä.

Vaihtoehdot

Vaihtoehto 0 (VE0): Hanketta ei toteuteta. Tuulipuistoa ei rakenneta.

Vaihtoehto 1 (VE1): Hankealueelle sijoitetaan enintään yhdeksän voimalaa. Tuulivoimalat ovat yksikköteholtaan 8 MW ja niiden kokonaiskorkeus enintään 300 metriä.

Sähkön liityntäpisteenä tarkastellaan alustavasti liittymistä hankealueen itäpuolelle sijoittuvaan Kajave Oyj:n 110 kV:n voimajohtolinjaan, jonka liityntäpiste on Jylhämän sähköasemaan.

Arviointiohjelma

Arviointiohjelma on saapunut ELY-keskukseen 28.4.2021.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukainen YVA-ohjelma ja sitä koskeva kuulutus ovat nähtävillä 03.05. - 02.06.2021 Kajaanin kaupungissa sekä Limingan, Muhoksen, Siikalatvan, Utajärven ja Vaalan kunnissa seuraavasti:
Kaajaanin kaupungintalolla osoitteessa Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani sekä kuulutus lisäksi verkkosivuilla
Limingan kunnanvirastossa osoitteessa Tupoksentie 10, 91900 Liminka sekä kuulutus lisäksi verkkosivuilla
Muhoksen asiointipisteessä osoitteessa Asematie 14, Muhos sekä kuulutus lisäksi verkkosivuilla
Siikalatvan kunnantalossa osoitteessa Pulkkilantie 4, Pulkkila sekä kuulutus lisäksi verkkosivuilla
Utajärven asiointipisteessä osoitteessa Vanhatie 46, Utajärvi sekä kuulutus lisäksi verkkosivuilla
Vaalan kunnanvirastossa osoitteessa Vaalantie 14, Vaala sekä kuulutus lisäksi verkkosivuilla ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa osoitteessa Veteraanikatu 1, Oulu.

Yleisötilaisuus

Hankkeen YVA-ohjelman sekä laadittavan yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olojen yhteydessä järjestetään yhteinen, kaikille avoin yleisötilaisuus, jossa hankkeesta on mahdollista saada lisätietoja. Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin Teamsin välityksellä. Osallistumislinkki tulee saataville tälle sivulle sekä Vaalan kunnan verkkosivuille. Tilaisuus pidetään maanantaina 17.05.2021 klo 17.00 - 19.00. Yleisötilaisuuteen osallistuminen: Painuan kanavan tuulivoimahankkeen yleisötilaisuusohje (pdf).

Mielipiteen esittäminen

YVA-ohjelmaa koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa ELY-keskukselle viimeistään 02.06.2021 osoitteeseen kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi tai Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 86, 90101 OULU. Mielipiteissä ja lausunnoissa pyydetään viittaamaan diaarinumeroon POPELY/1300/2021.

Julkaistu 3.5.2021 klo 16.44, päivitetty 17.5.2021 klo 8.20